Friday, February 29, 2008


Kun tuolla keskustelupalstalla kyseltiin perusvirtapiirin toimintaa, niin piirtelin kuvan kyseisestä kytkennästä. Sähköiset arvot selviävät laskemalla ja asiat voidaan varmentaa tekemällä piiri ja mittaamalla arvot.

Tässä kuva isonäyttöisestä kellosta. Näytöt ovat 50 mm korkeat. Keskellä on kaksi LED-lamppua, jotka vilkkuvat sekunnin tahdissa. Kahdella painikekytkimellä kello asetetaan aikaan. Mikro-ohjaimella ATmega8 ohjataan toimintaa. Näytöillä on jokaisella 7-segmennttiohjain (4511) piiri. Kellon käyntitarkkuus on ohjelmallisesti kalibroitavissa. Parhaimmillaan on päästy 2 sekunnin tarkkuuteen viikossa. Jos joku on kiinostunut rakentamaan tämän kellon, niin minulta saa lisätietoja sähköpostilla tauno.rupponen@gmail.com.

Wednesday, February 20, 2008


Tässä on MONI-mikro-ohjain. Nimi tarkoittaa sitä, että sillä voi toteuttaa erilaisia tehtäviä. Alareunassa on liitännät kahteen kymmenbittiseen A/D-kanavaan. Levyn takana on 3 seitsensegmenttinäyttöä. Niitä voi käyttää esimerkiksi tapahtumalaskureina tai ajan osoitukseen. Myös yksi ulkoinen keskeytys on käytettävissä, samoin 3 PWM liitäntää. Tietysti myös SPI-toimintaa voidaan käyttää. Myös pulssilähtö PB1 on saatavissa ja kaappaustulo (capture) on liitettävissä. Siitä vaan rakentelemaan, minulta saa lisäohjeita ja vaikkapa myös osat.

Tuesday, February 19, 2008

Kuva TUMPELOSTA
Koska bittisuutarisivut poistuvat käytöstä 1.3.2008, alan laitella tänne kaikenlaisia höpinöitä. Aluksi vaikka kuva TUMPELOSTA. Se on mikro-ohjain, johon voi kiinnittää I/O-kytkentöjä tosi helposti. Porttikohtioihin on kytketty "jousiliittimet". Ei ole enää rikkimeneviä ruuveja. Ohjaimena on ATmega8, josta löytyy puskua moneen tarpeeseen.

Saturday, February 16, 2008

Tässä varmatoiminen ja yksinkertainen TOGGLE-kytkin. Sytyttää LED-lampun kytkimen sulkeutuessa ja sammuttaa LED-lampun kytkimen toisen kerran sulketuessa. LED-lampun paikalla voidaan sitten käyttää muutakin kuormaa. Suurentamalla FET-transistoria, voidaan kytkentää kuormittaa vaikka ampeerin kuormalla.